Vapaaehtoiseksi avustamaan tapahtumiimme?

  • 11.4.31.12.2022

Kiinnostaako matalan tason vapaaehtoistoiminta? Olisitko käytettävissä silloin tällöin apukätenä tapahtumissamme? Haluatko osallistua toimintaamme, mutta esimerkiksi hallitustoiminta on liian sitovaa?

Jos vastasit yllä oleviin kysymyksiin kyllä, olet etsimämme henkilö!


Toiveenamme on luoda kevään 2022 aikana "tarvittaessa kyvyn mukaan" -osallistuvien vapaaehtoisten joukko, joilta saisimme apua tapahtumiimme esimerkiksi kahvinkeiton, ohjaamisen tai muun toiminnan saralla. Kyseessä olisi hyvin helppoja tehtäviä tapahtumiin jossa hallituslaisten määrä ei vain riitä vapaaehtoisina! Tulossa olevia tapahtumia ovat esimerkiksi kesäretki Piikkiön Linnavuorelle, leffailtoja, kauppakierroksia, grilli-ilta ja syksyllä Keliakiaviikolla Gluteeniton risteily ja Gluteenittomat messut joihin tarvitsemme lisäkäsiä. 

Haluaisimme nyt kerätä mahdolliset vapaaehtoiset yhteen esimerkiksi sähköposti- tai viestilistaan, johon ottaisimme tarpeen vaatiessa yhteyttä. Allaolevaan lomakkeeseen tietojen jättäminen ei siis vielä sido Sinua suoraan hommiin, vaan sitoutuisit ainoastaan saamaan tiedon avun tarpeestamme. Saisit aina tapahtumakohtaisesti ilmoittaa kiinnostuksesi ja halukkuutesi viestilistan kautta jonkin homman hoitoon. Haluamme myös, että kykysi tulevat käyttöön ja jos olet esimerkiksi oiva ruokakauppojen tuntija, olisit loistava kauppakierroksillamme!

Jos kiinnostuit, jätä tietosi alle niin otamme Sinuun yhteyttä kevään aikana! Ilmoittautumislomakkeen alla on myös lomake johon saa jättää kysymyksiä jos jokin hommassa mietityttää ennen kuin uskaltaa ilmoittautua mukaan. Kysymyksen jättäminen ei vielä automaattisesti lisää Sinua vapaaehtoisten listalle. 

Ilmoittautumislomake vapaaehtoiseksi

Haluan lisätietoa!

Haluatko toiminnasta lisätietoa ennen kuin uskallat hypätä mukaan vapaaehtoisuuteen? Ei hätää! Jätä kysymyksesi alle niin otamme yhteyttä.

Haluan vastauksen